Piketty ja Marx

piketty_kirjaPiketty, Thomas: Capital in the Twenty-First Century. Cambridge, Mass.: The Belknap Press of Harvard University Press 2014. 684 s. (alkuteos Le capital au XXI siècle 2013)

Piketty ja Pikettyn kirja ovat nyt varsin suosittuja. Puhutaan jopa ”pikettymaniasta” ja Pikettyä kutsutaan rock-taloustieteilijäksi.

Suosio perustuu paljolti siihen, että Pikettyn kirja tarttuu ajankohtaiseen aiheeseen, sisältää paljon tietoa ja on melko kansantajuinen. Oman viehättävän värinsä kirjalle antavat lukuisat viitteet kaunokirjallisuuteen, erityisesti Balzacin ja Austinin teoksiin.

Kirja käsittelee tulo- ja varallisuuseroja. Aihe ei ole uusi, mutta Piketty pyrkii antamaan kuvan pitkän ajan historiallisesta kehityksestä 1800-luvun lopulta lähtien käyttäen monia lähdeaineistoja, joista erikoisimpia ovat Ranskan vallankumouksen ajoista lähtien käytettävissä olevat tiedot perintö- ja lahjaverotuksesta. Piketty pyrkii antamaan kehityksestä myös globaalin kuvan ottamalla huomioon keskeisten Länsi-Euroopan maiden ohella USA:n ja mahdollisuuksien mukaan muita maailman alueita.

Monissa kohdin Piketty korostaa, tai suorastaan kauhistelee, suuria tulo- ja varallisuuseroja, jotka joillakin mittareilla katsottuna ovat äärimmäisiä etenkin USA:ssa mutta myös muissa maissa. Yksi hänen paljon käyttämänsä mittari on väestön varakkaimman prosentin (eli sentiilin) osuus tuloista tai varallisuudesta.

Piketty ei rajoitu henkilökohtaisten tulo- ja varallisuuserojen selvittämiseen, vaan hän liittää tarkasteluun ”työn ja pääoman” välisen tulonjaon, jota vallitsevassa talousteoriassa kutsutaan usein funktionaaliseksi tulonjaoksi. Tätäkin voi pitää yhtenä kirjan ansiona, mutta siinä yhteydessä tulevat myös selvimmin esille Pikettyn teoreettiset heikkoudet.

Piketty nojautuu neoklassisen talousteorian käsitykseen siitä, että työ ja pääoma ovat ”tuotannontekijöitä”, jotka kumpikin tuottavan osuuden tuotannosta ja saavat vastaavan osuuden tuotannon tuloksista. Itse asiassa tämä lähtökohta oli jo Marxin arvostelemassa vulgaaritaloustieteessä ja ns. kolminaiskaavassa, jota Marx kommentoi Pääoman III osan lopputeksteissä.

Kun Piketty käsittelee teoreettisia kysymyksiä, hän tuo kylläkin samalla esille skeptismiä neoklassisen teorian rakennelmia ja selitysvoimaa kohtaan. Esimerkiksi suuryhtiöiden johtajien valtavia palkkoja ei voida selittää ”työn rajatuottavuudella”, kuten neoklassiseen teoriaan vihkiytynyt saattaa tehdä. Piketty ei usko, että markkinat toimivat niin täydellisesti kuin neoklassisen teorian perusversiossa väitetään. Hän ei kuitenkaan kokonaan irtaudu tästä teoriarakennelmasta ja hän kuittaa jopa keynesiläisen neoklassista  teoriaa kohtaan esittämän kritiikin melko lailla epärelevantiksi viitatessaan 1970-luvulla keynesiläisten ja neoklassikkojen välillä käytyyn kiistaan (s. 230–232)

Piketty esittää teoriansa pohjaksi kaksi yksinkertaista ”kapitalismin peruslakia”, jotka hän pukee seuraaviksi kaavoiksi:

α = r * β

missä α on pääoman osuus tuloista, r pääoman tuottoaste ja β suhde pääoma/arvonlisäys,

sekä

β = s / g

missä s on säästämisaste ja g talouden kasvunopeus.

Piketty katsoo, että tuloerojen kasvu voidaan pitkälti selittää sillä, että r > g eli useimpina aikoina pääoman tuottoaste on suurempi kuin talouskasvu. Tällöin pääoman omistajille kasautuu yhä suurempia omaisuuksia, mikä mahdollistaa työtuloja nopeamman tulojen kasvun. Kehityskuva, jossa r > g, korostaa Pikettyn mukaan perintöjen ja perityn varallisuuden osuutta ja sitä kautta pääomatulojen kasvua.

Voisi sanoa, että Pikettyn kaavat ovat kansantalouden tilinpitoon perustuvia tautologioita, joiden selitysvoima sellaisenaan on vähäinen. Teoria ei selitä sitä, mihin pääoman tuottoaste r perustuu ja miksi se olisi yleensä talouden kasvunopeutta g suurempi. Pääoman tuottoaste on tässä ”pääomaksi” kutsutun tuotannontekijän salaperäinen ominaisuus, jota ei pystytä perustelemaan.

Piketty kommentoi muutamissa kohdin Marxia ja antaa ymmärtää, että hänen teoriansa on realistisempi kuin Marxin. Ja onhan teokselle annettu nimi, jonka voi ymmärtää vaihtoehdoksi Marxin Pääomalle.

Oudoin on Pikettyn väite, että Marx kiisti pysyvän teknologisen kehityksen mahdollisuuden ja oletti että pitkällä aikavälillä tuottavuuden kasvu = 0. ”Marx totally neglected the possibility of durable technological progress and steadily increasing productivity” (p. 10). ”Marx’s theory implicitly relies on a strict assumption of zero productivity growth” (p. 27).

Toisin kuin Piketty väittää, Marx korosti kapitalismille ominaista työn tuottavuuden kasvua, tuotantomenetelmien jatkuvaa kehitystä, “tuotantovoimien” kasvua, tieteen ja teknologian kasvavaa roolia ym. Tämä voitaisiin osoittaa lukuisin sitaatein. Eri asia on, että Marx korosti tämän kehityksen ristiriitaisuutta ja sitä, että teknologisen kehityksen seuraukset eivät yleensä ottaen ole työväenluokalle suotuisia mm. aiheuttaessaan työttömyyttä.

Marxin teoriasta voidaan löytää tuloerojen kasvulle toisenlaisia selityksiä. Yksi Marxin korostama prosessi on ”suhteellisen lisäarvon” tuottaminen, mikä merkitsee sitä, että reaalipalkat jäävät yleensä jälkeen työn tuottavuuden noususta. Tämä on prosessi, jota voi suhteellisen luotettavasti tutkia erilaisten tilastojen avulla. ”Teollisuuden vara-armeijan” eli työttömyyden aiheuttama paine palkkoihin on myös Marxin teoriassa korostuva mekanismi, jota ei ole mahdotonta tutkia empiirisesti. (Työmarkkinoilla näyttää muutenkin olevan hyvin pieni rooli Pikettyn teoriassa ja työttömyyttä Piketty ei näytä mainitsevan juuri lainkaan.)

Toinen Marxin korostama prosessi on pääomien keskittyminen ja yhteenkokoutuminen. Sillä voidaan pitkälti selittää valtavien pääomakeskittymien muodostuminen ja varallisuuserojan kasvu, joka nykyajan globaalissa taloudessa kohoaa aivan uusiin mittoihin.

Pääoma-käsitteen avaaminen ja analysointi samoin kuin tietenkin marxilaiseen arvoteoriaan perehtyminen voisi viedä tuloerojen tutkimisen syvällisempiin johtopäätöksiin kuin Pikettyn kirjasta löydetään.

Piketty viittaa pääoman mysteeriin, mutta ei pääse yleisiä moraalisia johtopäätöksiä pidemmälle:

“To be sure, there is something astonishing about the notion that capital yields rent, or income that the owner of capital obtains without working. There is something in this notion that is an affront to common sense and that has in fact perturbed any number of civilizations, which have responded in various ways.” (p. 423)

Mutta: “If capital plays I useful process in production, it is natural that it should be paid.” (p. 423)

Marxin Pääoman avulla näissä pohdinnoissa päästään paljon pidemmälle.

Pertti Honkanen

 

PS. Hieman perusteellisempi kirjoitukseni Pikettyn kirjasta on Kulttuurivihkojen numerossa 2014/4-5

http://kulttuurivihkot.fi/lehti/jutut/artikkelit/566-piketty-ja-marx

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s