Luettua: Eurozone Dystopia

mitchell_kirjaWilliam Mitchell: Eurozone Dystopia. Groupthink and Denial on a Grand Scale. Cheltenham: Edward Elgar Publishing 2015. 511 sivua.

William Mitchellin vuonna 2015 julkaistu teos käsittelee perusteellisesti Euroopan rahaunionin eli euroalueen historiaa, ongelmia ja nykyistä kriisiä. Kirja on varsin kriittinen, mihin jo otsikko viittaa. Dystopia on utopian vastakohta, näkymä pelottavasta, epähumaanista, yhteiskunnasta. Alaotsikko ”Groupthink and Denial on a Grand Scale” antaa ymmärtää, että uusliberalistinen, valtavirran taloustieteen oppeihin perustuva “ryhmäajattelu” on sokeuttanut päättäjiä ja poliitikkoja laajasti ja estänyt heitä katsomasta totuutta silmiin.

Mitchell selvittää aluksi rahaunionin historiaa ja erilaisia yrityksiä perustaa eurooppalainen valuuttaunioni jo 1950-luvulta lähtien. Mitchell toteaa Haagin huippukokouksen vuodelta 1969 yhdeksi ensimmäiseksi tärkeäksi yritykseksi valuuttaunionin perustamiseksi. Sen jälkeen keskusteluja leimasi Saksan ja Ranskan kädenvääntö mm. vuonna 1970 julkaistun ns. Werner-raportin pohjalta. Erilaisia suunnitelmia ja projekteja käsiteltiin, ja lopulta ylivallan sai monetaristinen talousajattelu ja uusliberalistinen ideologia. Se merkitsi mm. inflaation torjumisen asettamista talouspolitiikan ykköstavoitteeksi, työllisyyden väheksymistä tavoitehierarkiassa ja keynesiläisen suhdannepolitiikan hylkäämistä. Maastrichtin sopimuksessa vuonna 1992 naulattiin kiinni mielivaltaiset julkisen talouden tasapainokriteerit, 3 %:n alijäämärajoite ja 60 %:n velkarajoite suhteessa BKT:hen sekä kielto Euroopan keskuspankille ja kansalliselle keskuspankeille julkisen sektorin rahoittamisesta. EMU-arkkitehtuuri vastasi pitkälti Saksan valuuttapoliittisia etuja ja Saksan toivomuksia tiukasta, ”kurinalaisesta” talouspolitiikasta, ja joissakin muissa maissa kuten Ranskassa ja Italiassa aika ajoin esitetyt maltillisemmat tai joustavammat näkemykset työnnettiin taka-alalle. Ideologinen paine ja poliittiset intohimot työnsivät myös syrjään optimaalisen valuutta-alueen teoriaan perustuvat varoitukset, jonka mukaan suunniteltu valuutta-alue ei mm. maiden rakenteellisten erojen mukaan täyttänyt optimaalisen valuutta-alueen ehtoja.

Mitchell käsittelee perusteellisesti vuonna 2008 levinnyttä globaalia finanssikriisiä ja sen seurauksia. Hän näkee, että kriisin hoitamiseen käytetty deflatorinen säästö- ja leikkauspolitiikka on ollut erityisen tuhoisaa kriisimaissa kuten Kreikassa mutta myös laajemmin euroalueella. Hän käyttää usein sanaa pakkopaita kuvaamaan EMUssa vaadittua talouspolitiikkaa, jota on kovennettu ns. vakaus- ja kasvusopimuksella sekä uudemmalla vuoden 2013 talouskurisopimuksella. Koska kirja on julkaistu vuonna 2015, Mitchell pystyy käsittelemään varsin tuoreitakin käänteitä kuten Euroopan keskuspankin rahapolitiikan muutoksia. Julkisten menojen rahoittaminen keskuspankista otettavalla velalla (Overt Monetary Financing, OMF) on ollut tabu EMU-projektissa, mutta siihen on nyt kiertotietä menty, kun EKP on ryhtynyt ostamaan myös Emu-valtioiden velkakirjoja taseeseensa.

Mitchell käsittelee varsin laajasti myös mahdollisuutta, että joku valtio eroaisi EMUsta, exit-vaihtoehtoa. EMU-rakennelman puolustajat peloittelevat, että exit johtaisi vakaviin ongelmiin, pankkijärjestelmän romahdukseen, pääomapakoon ym.. Mitchell myöntää, että exit-ratkaisulla on tietty hintansa ja riskinsä, joka liittyy lähinnä kansallisen valuutan devalvoitumiseen, mutta joka tapauksessa on otettava huomioon itsenäisen raha- ja valuuttapolitiikan edut. Kriisimaiden kohdalla exit-ratkaisun hinta voi olla pieni verrattuna niihin vaikeuksiin, joita ne ovat jo joutuneet EMUssa kohtaamaan. Tiettyä vertailuaineistoa antavat mm. Argentiina, joka onnistui 2000-luvun alussa irtautumaan kansainvälisen valuuttarahaston holhouksesta vaikean talouskriisin jälkeen, sekä Islanti, joka euroalueen ulkopuolella on varsin hyvin selvinnyt vuonna 2008 puhjenneesta talouskriisistä. Mitchell katsoo, että euroalueen sisällä Islannin tilanne olisi ollut paljon tukalampi.

Mitchell nojautuu keynesiläiseen ja jälkikeynesiläiseen talousajatteluun ja erityisesti ns. moderniin rahateoriaan (MMT, Modern Monetary Theory), jossa korostetaan suvereenin valtion mahdollisuuksia rahoittaa julkisia menoja. Rahat eivät voi ”loppua” jos rahan luominen on valtion käsissä. Julkisen vallan harjoittamalla kysynnän sääntelyllä voi edelleen olla merkittävä rooli kasvun ja työllisyyden turvaamisessa. Hän kehittelee ideaa ”työtakuusta”, joka on vaihtoehto inflaation hillintää korostavalla monetaristille politiikalle ja uusliberalistiselle ajattelulle, jossa työttömyys pyritään kuvaamaan yksilölliseksi ongelmaksi. Tässä yhteydessä hän moittii EU:n piirissä kehiteltyjä työllisyys- ja nuorisotakuuohjelmia tehottomiksi: ne ovat liian niukasti rahoitettuja eivätkä lupaa oikeata työtä työttömille. Työtakuu on myös vaihtoehto sellaiselle perustuloajattelulle, jossa täystyöllisyyden tavoitteesta on luovuttu.

Mitchellin kirja on perusteellinen, tieteellinen, monin kohdin myös melko poleeminen arvio EMUsta ja eurokriisistä. Sitä voi suositella luettavaksi lämpimästi kaikille, jotka etsivät vaihtoehtoa nykyiselle säästöjen ja leikkausten sekä sitkeän työttömyyden leimaamalle talous-, budjetti- ja rahapolitiikalle.

Mitchell on australialainen, Newcastlen yliopistossa työskentelevä professori. Lokakuussa 2015 hän luennoi suurelle yleisölle Helsingissä. Luento on edelleen katsottavissa videona YouTubesta. Linkki seuraavassa:

Pertti Honkanen 27.5.2016

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s