Perustuva uusiksi? Toimi-hankkeen haasteet

Sipilän hallitus käynnisti runsas vuosi sitten Toimi-hankkeen, jossa tavoitteeksi on asetettu ”perusturvan kokonaisuudistus”. Hankkeen määräaika on ennen seuraavia eduskuntavaaleja helmikuun lopussa. Sen tarkoituksena onkin lähinnä tuottaa aineistoa vaalikeskusteluihin ja seuraaviin hallitusneuvotteluihin, mm. tukemalla puolueita ”perusturvaa ja toimeliaisuutta uudistavien näkemysten muodostamisessa.”. Nykyinen hallitus ei voi enää tämän hankkeen perusteella muuttaa lakeja.

Toimeksiannossa asetetaan monia tavoitteita. Työllisyysasteen nostaminen, kannustaminen työn tekemiseen ja yrittämiseen, eriarvoisuuden vähentäminen, vastaaminen työn murrokseen, järjestelmän muuttaminen nykyistä selkeämmäksi ja yksinkertaisemmaksi. Kaikessa pitäisi ottaa huomioon julkisen talouden asettamat reunaehdot ja kestävyysvajeen umpeen kurominen.

Tarjolla on jo melko paljon aineistoa valtioneuvoston nettisivuilla. Näyttää siltä, että Toimi-hanke ei tule tarjoamaan kovinkaan konkreettista ratkaisumallia, vaan enemmänkin virikkeitä keskusteluun.

Sata-komitean kokemus: eriarvoisuus ja kannustavuus

Suuressa konklaavissa tuskin ollaan kovinkaan yksimielisiä siitä, mikä nykyisessä systeemissä on vialla ja miten siten pitäisi uudistaa. Noin kymmenen vuoden takainen kokemus Sata-komiteasta kertoo, että sosiaaliturvan (tai edes perusturvan) kokonaisuudistus on vaikeasti saavutettava päämäärä monestakin syystä. Suurimpia esteitä uudistuksille on vaadittu tiukka budjettikuri. Osittain se johtuu siitä, että asetetut päämäärät joutuvat helposti keskenään ristiriitaan, kun konkreettisia ratkaisuja mietitään.

Jos eriarvoisuutta vähennetään perusturvan tasoa nostamalla, jotkut kannustavuusmittarit saattavat huonontua – ja tietenkin silloin budjettirajoitukset helposti ylitetään. Jos kannustavuutta lisätään joitakin tarveharkinnan laskentakaavoja loiventamalla ja lieventämällä, tai tuloharkintaa kokonaan poistamalla siirtymällä joiltakin osin esim. tasasuuriin etuuksiin, julkisen vallan menot kasvavat, mikä on jälleen myrkkyä rahakirstun vartijoille, eli valtiovarainministeriölle.

Kannustavuutta tarkastellaan usein yksipuolisesti sosiaaliturvan ongelmana, vaikka se on enemmänkin työmarkkinoiden ongelma. Pienipalkkaiset ja osa-aikaiset pätkätyöt ja silpputyöt, joita työttömille entistä useammin tarjotaan, eivät kannusta työnhakuun. Vallitsevassa talous- ja yhteiskunta-ajattelussa on erittäin vaikea tunnustaa sitä, että työttömyys on systeeminen ilmiö, jonka laajuus vaihtelee kapitalismille ominaisten suhdannevaihtelujen myötä ja jonka laajuutta säätelevät myös teknologinen kehitys ja talouden rakennemuutokset. Työttömyys yritetään esittää ensi sijassa yksilöiden ongelmana, mistä sosiaaliturvan kannustavuuden korostaminen on yksi esimerkki. Viime vuosikymmeninä ja myös nykyisen hallituksen aikana valtion vastuuta työllisyyden ylläpitämisestä on supistettu merkittävästi.

Yksinkertaistaminen

Melko yksimielisiä kaiketi ollaan siitä, että sosiaaliturvassa on yksinkertaistamisen ja selkeyttämisen tarvetta. Yksi oikean suuntainen askel tähän suuntaan on sairausvakuutuksen vähimmäispäivärahan nostaminen työttömien peruspäivärahan taholle, mikä sisältyy ensi vuoden budjettiin. Mutta tämäkin muutos koskee käytännössä vain lapsettomia henkilöitä tai puolisoita. Sairausvakuutuksen päivärahoissa ei ole lapsikorotusta, toisin kuin työttömyyspäivärahoissa. Se ei ole ainoa ero sairaus- ja työttömyyspäivärahoissa. Sairausvakuutuksen päivärahoja maksetaan kuudelta päivältä viikossa, työttömyysturvaa viideltä päivältä. Ansiosidonnaisten päivärahojen laskukaavat ovat jo täysin erilaisia.

Rohkenen silti tehdä muutamia ehdotuksia järjestelmän yksinkertaistamiseksi ja selkeyttämiseksi.

  • Kansaneläkkeen puolisovähennys Puolisoiden kansaneläke on 71 euroa pienempi kuin yksin asuva. Tämä koskee käytännössä niitä, joiden työeläke on alle 1 300 euroa kuukaudessa. Puolisovähennys supistaa erityisesti pientä työeläkettä saavien naisten eläkettä. Jos puolisovähennys poistettaisiin, kansaneläke muuttuisi näin täysin yksilölliseksi ja viranomaisten tarve nuuskia eläkeläisten yksityiselämää vähenisi.
  • Luovutaan työttömyysturvan ja eläkkeiden lapsikorotuksista.  Sen sijaan korotetaan tuntuvasti lapsilisiä, joiden reaaliarvoa on leikattu vuoden 1994 jälkeen 20 – 40 prosenttia lapsiluvusta riippuen ja siitä riippuen onko kyse yksinhuoltajasta vai ei. Lapsilisämenot ovat pienentyneet myös sen vuoksi, että lasten ja monilapsisten perheiden lukumäärä on vähentynyt. Ilman lapsilisien hyvin tuntuvaa korotusta olisi vaikea kompensoida täysin työttömyysturvan lapsikorotusten poistamista, mutta on muistettava, että työttömillä kompensaatio voi tulla osittain myös asumistuen tai toimeentulotuen kautta. Kompensaatiovälineenä voidaan käyttää myös yksinhuoltajien elatustukea. Työttömyysturvassa lapsikorotukset voidaan siirtää perusturvan yleisen tason korotukseksi. Huoli syntyvyyden alentumisesta puoltaa myös lapsilisien tuntuvaa korottamista.
  • Tehdään sosiaaliturvan indeksisuoja kattavammaksi ja yhtenäisemmäksi, mm. palauttamalla indeksisuoja lapsilisiin ja opintorahaan. Erityisesti pienituloisten kannalta tärkeät sosiaaliturvan suojaosat ja tulorajat pitäisi sitoa indeksiin. Esimerkiksi toimeentulotuen ns. etuoikeutetun tulon raja on ollut sama 150 euroa vuodesta 2006 lähtien, jo yli 10 vuotta. Työmarkkinatuen osittaisen päivärahan tuloraja on ollut sama vuodesta 2003 lähtien. Tämä koskettaa vanhempiensa kotona asuiva työttömiä, joiden työttömyysturva on tehty vanhempien tuloista riippuvaksi. Lasten kotihoidon tuen hoitolisän tulorajoja ei ole tarkistettu vuoden 1997 jälkeen eli yli 20 vuoteen. Nämä aukot indeksisuojassa johtavat siihen, että ajan kuluessa suhteellisesti yhä pienemmät tulot vaikuttavat sosiaaliturvaa leikkaavasti. Esimerkiksi kotihoidon tuen hoitolisästä on tämän vuoksi leikkautunut valtaosa, noin kolme neljäsosaa, pois vuoden 1997 jälkeen (ks. oheinen kuvio). Välillä vaikuttaa siltä, että sosiaaliturvan indeksisuojan aukot ovat puhdasta kenkkuilua pienituloisia kohtaan. Onhan esimerkiksi valtion tuloveroasteikkoihin tehty indeksitarkistukset lähes joka vuosi, mistä suojaa normaalissa palkkatyössä olevia ja myös hyvätuloisia verotuksen kiristymiseltä.

    Esimerkki indeksisuojan aukkojen seurauksista. Lasten kotihoidon tuen hoitolisämenojen reaaliarvo on pienentynyt tuntuvasti.
  • Kansaneläkkeen ja takuueläkkeen suhde selvitetään. Nyt meillä on oikeastaan päällekkäin kaksi vähimmäiseläkemallia. Se, että takuueläkettä on hieman korotettu samalla kun varsinaista kansaneläkettä on leikattu ja jäädytetty indeksiveivauksella, hankaloittaa kylläkin takuueläkkeen ja kansaneläkkeen yhdistämistä, mutta loppujen lopuksi kyse ei voi olla kovin monimutkaisesta asiasta. Nostamalla vähimmäiseläkkeen tasoa voitaisiin myös vähentää byrokraattisen asumistuen tarvetta.

Paljon muutakin tehtävää tietenkin olisi. Edelleen on olemassa useampia asumistukijärjestelmiä. Lasten ikärajat eivät ole yhtenäisiä eri laeissa. Perhekäsitteissäkin on eroa. Jne.

Brittien Universal Credit malliksi?

Suomen viimeaikaisessa sosiaaliturvakeskustelussa on Ison-Britannian Universal Credit -malli saanut melko paljon huomiota. Mm. Elinkeinoelämän valtuukunta EVA on ryhtynyt sitä nyt puffaamaan (1).

Universal Credit -mallissa on joitakin houkuttelevia piirteitä, ensi sijassa muutamien perusturvaetuuksien yhdistäminen yhdeksi etuudeksi. Toisaalta tasot ovat alhaisia., mikä kuuluu brittiläiseen perinteeseen. Ansiosidonnaisella turvalla on Isossa-Britanniassa paljon pienempi merkitys kuin Suomessa. Universal Credit -malliin liittyy työttömien ankara kontrolli erilaisine sanktioineen, mikä tuo mieleen muun muassa Sipilän hallituksen aktiivimallin, jossa samantapaista ajattelua on sovellettu.

Brittiläisessä keskustelussa on kiinnitetty huomiota retoriikan ja todellisuuden väliseen ristiriitaan. Samalla kun Universal Credit -mallia mainostetaan työttömien omaehtoisuutta ja itsenäisyyttä tukevaksi, sen avulla on kuitenkin kiristetty työttömien kontrollia (2). Samanlaisia sävyjä on suomalaisessakin keskustelussa . ”Uusi malli jättäisi enemmän tilaa työnhakijan omille valinnoille”, sanotaan ns. aktiivimallin jatkoa esittelevässä TEM:n aineistossa (3). ”Omaehtoinen työnhaku on yksilönvapautta korostavaa”, toistaa Ilkka-lehti (17.2.2018) tätä mallia kehuessaan.

Niin sanottu kannustavuusongelma liittyy Suomen sosiaaliturvassa ensi sijassa etuuksien päällekkäiseen tulo- ja tarveharkintaan. Jos työtön saa palkkatulojen mukaan soviteltua työttömyyspäivärahaa ja lisäksi asumistukea ja mahdollisesti vielä toimeentulotukea, pieni palkkatulon lisäys ei juuri auta työtöntä, vaan se hupenee suurimmaksi osaksi etuuksien pienentymiseen ja osittain myös verojen lisääntymiseen. Joillakin palkkatasoilla henkilö voi jäädä jopa tappiolle, varsinkin, jos vuokra on korkea tai jos kyse on lapsiperheestä tai yksinhuoltajasta. Jos asumistuki yhdistettäisiin soviteltuun työttömyyspäivärahaan ja näitä käsiteltäisiin yhtenä kokonaisuutena, tämä ongelma ainakin lieventyisi.

Tällainen ratkaisu ei ole kuitenkaan niin yksinkertainen, kuin ensi alkuun kuulostaa. Työttömyyspäiväraha on Suomessa veronalainen etuus, kun taas asumistuen luonteeseen kuuluu verottomuus. Asumistuki ei koske pelkästään työttömiä, vaan se voi liittyä monenlaiseen eri tilanteeseen pienituloisilla kotitalouksilla. Työttömyysturva maksetaan työttömyyspäiviltä mutta asumistuki lasketaan kuukausittain. Pahin ongelma on, että asumistuki on kotitalouskohtainen, kun taas työttömyysturva on Suomessa yksilökohtainen (vanhempiensa kotona asuvia työmarkkinatuen saajia lukuun ottamatta). Sitä paitsi työttömyysturvaa maksavat Kelan ohella työttömyyskassat, joiden maksujärjestelmiin asumistukea olisi ehkä vaikea liittää.

Jos mentäisiin brittiläiseen malliin, työttömyysturvakin tai ainakin työmarkkinatuki pitäisi muuttaa kotitalouskohtaiseksi, jolloin mentäisiin melko paljon kehityksessä taaksepäin. Työmarkkinatuen riippuvuus puolison tuloista poistettiin Suomessa vuoden 2013 alusta lähtien, ja tuskin sitä halutaan takaisin. Yksi kannustusongelma tulisi takaisin: puolison työtulot voisivat pienentää toisen työttömän puolison tuloja.

Tämän kirjoituksen liitteessä esitän kuitenkin yhden esimerkin siitä, miten yhdistäminen voisi toimia yksin asuvan henkilön kohdalla.

Opintotuki ja opiskelijat unohdetaan?

Kun perusturvasta puhutaan, unohdetaan usein opintotuki, vaikka se on perusturvaa melko suurelle väestönosalle. Opintoraha on eniten kärsinyt lamavuosien leikkauksista sekä 1990-luvulla että viime vuosina, ja sen indeksisuojakin jäi lyhytaikaiseksi pyrähdykseksi Sipilän hallituksen poistettua sen parin vuoden soveltamisen jälkeen. Korkeakouluopiskelijan opintorahan reaaliarvo on nyt noin 35 prosenttia pienempi kuin alun perin vuoden 1992 syksyllä, jolloin opintotuessa siirryttiin opintorahapainotteiseen opintotukeen.

Opiskelijat ovat merkittävä ryhmä, kun silmäillään työelämän muutoksia ja erityisesti pätkä- ja osa-aikatyön markkinoita. Sipilän hallituksen aktiivimallissa työttömät voivat välttää päivärahan leikkauksen tekemällä palkkatyötä vähintään 18 tuntia kolmen kuukauden aikana. Kovin paljon ei ole kiinnitetty huomiota siihen, että opiskelijat kilpailevat keikkatyömarkkinoilla työttömien kanssa, eikä varsinkaan siihen, että opiskelijat ovat tässä melko paljon edullisemmassa asemassa. Opiskelijat voivat opintotuen pienentymättä tehdä enemmän palkkatyötä kuin työttömät työttömyysturvan pienentymättä, sillä tuloraja lukukausien aikana on 667 euroa kuukaudessa ja muina kuukausina 1 990 euroa. Nämä rajat on sitä paitsi sidottu ansiotasoindeksiin toisin kuin työttömien suojaosa 300 euroa, jota ei ole lainkaan sidottu indeksiin. Vuonna 2016 opintorahan saajista 86 prosentilla oli opintorahan lisäksi muita veronalaisia tuloja (4).  Keskimääräisiin kuukausituloihin perustuva kontrolli on opiskelijoilla pääosin jälkikäteistä, kun taas työttömien on tehtävä tuloistaan viipymättä tiliä Kelalle tai työttömyyskassalle. Työttömyysturvalaissa sanotaan: ”Jos etuuden saajan olosuhteissa tapahtuu sellainen muutos, joka saattaa vaikuttaa oikeuteen saada etuutta tai pienentää etuuden määrää, hänen tulee viipymättä ilmoittaa muutoksesta työttömyysetuuden maksajalle.”

Ministeri Sampo Terho (sin.) on jopa ilmoittanut, että hän kannattaa opintotuen tulorajojen poistamista (Helsingin Sanomat 23.2.2018) samaan aikaan kun hänen puoluetoverinsa Jari Lindström on ponnekkaasti puolustanut aktiivimallia ja siihen liittyviä työttömien sanktioita ja kontrollitoimia.

Minun puolesta opintotuen tulorajoja saa kyllä nostaa, mutta pitäisin tärkeämpänä asiana opintorahan korottamista. Eikö opiskelijoita pitäisi kannustaa nimenomaan opiskeluun eikä keikkatöihin? Ja miksi työttömien ja opiskelijoiden työtuloja kontrolloidaan eri tavoin. Voidaanko esimerkiksi järkisyillä perustella sitä, että opintotuen tuloraja on sidottu indeksiin, vieläpä ansiotasoindeksiin, kun taas työttömyysturvan niin sanottua suojaosaa ei ole sidottu indeksiin? Onhan näiden normien kannustava tarkoitus käytännössä sama: sallia etuuden saajalle tietty määrä lisätuloa ilman että etuus siitä pienenisi.

Asumisen tuet ja sosiaalinen asuntotuotanto

Asumisen tuista on viime aikoina kiistelty paljon. Valtion asumistukimenojen kasvua on kauhisteltu. On esimerkiksi väitetty, että asumistuet valuvat suoraan vuokriin ja annettu jopa ymmärtää, että asumistuet ovat vuokrien nousun keskeinen syy. Toisaalta on asetettu vastakkain sosiaalisen asuntotuotannon tuki ja pienituloisten asumistuki esittämällä, että sosiaalisen asuntotuotannon tuki voitaisiin jopa kokonaan lopettaa (5). Tällaiselle ohjelmalle saatetaan etsiä tukea tutkimuksesta, jonka mukaan rahallinen asumistuki kohdistuu pienituloisille paremmin kuin sosiaalisen asuntotuotannon tuki (6). Radikaaleimmissa uusliberalistisissa ohjelmissa ollaan valmiita lopettamaan asumisen julkinen tuki kokonaan, sekä asumistuet että sosiaalinen asuntotuotanto (7).

Sosiaalisen asuntotuotannon ja asumistuen vertailussa unohdetaan muutama asia. Asumistuki vaatii melko paljon byrokratiaa, koska tuen saajien tuloja ja asumismenoja on toistuvasti kontrolloitava. Koska koko kotitalouden tulot on otettava huomioon, on selvitettävä, ketkä kotitalouteen todella kuuluvat, ketkä ovat avio- tai avopareja ja ketkä eivät. Pienituloisten asumistuen huonoimpia puolia on väistämätön kannustinongelma. Työtulojen riittävä suurentuminen johtaa tuen pienentymiseen, olipa etuuskaava millainen tahansa. Unohdetaan myös, että sosiaalisen asuntotuotannon tavoitteet eivät rajoitu pienituloisten tukemiseen vaan sillä vaikutetaan myös asumisen tasoon ja kaupunkirakenteeseen.

Valtion asuntorahasto on rahoittanut valtiota.

Sosiaaliseen asuntotuotantoon ei ole vuosikausiin sijoitettu budjettirahaa. Valtion asuntorahaston toiminta pyörii pääosin vanhojen lainojen lyhennyksillä ja korkotuloilla. Sen sijaan vuosina 2005–2017 valtion asuntorahastosta on siirretty takaisin valtion budjettiin 1,6 miljardia euroa (ks. oheinen taulukko). Siirrot jatkuvat vielä tänä ja ensi vuonnakin, tosin aikaisempaa alemmalla tasolla. Valtion asuntorahaston lainat ja avustukset painottuvat nykyisin erityisryhmien asumiseen, eivät niinkään laajemmin pienituloisten asumiseen. ARA-vuokra-asuntokanta pienenee, kun vanhemmat asunnot vapautuvat lainsäädännön rajoituksista ja siirtyvät markkinaehtoiseen asuntokantaan.

Jos edullisia vuokra-asuntoja olisi tarjolla huomattavasti nykyistä enemmän, vältyttäisiin monilta nykyisen systeemin ongelmilta. Tarve maksaa päällekkäin asumistukea ja toimeentulotukea muiden sosiaalietuuksien lisäksi vähentyisi. Mielestäni sosiaalista asuntotuotantoa olisi uudestaan elvytettävä valtion ja kuntien yhteistyönä. Korkeiden asumiskustannusten ja pienituloisuuden yhdistelmästä syntyvää sosiaalipoliittista kuormaa pitäisi siirtää jonkin verran takaisin asuntopolitiikalle. Lisäksi on hyvä huomata, että ensisijaisten perusturvaetuuksien kuten työttömien peruspäivärahan, opintorahan ja kansaneläkkeen korotukset vähentäisivät asumistukien tarvetta ja asumistukiin liittyviä ongelmia.

Tulorekisteri pelastaa?

Kuukausittaiselta tulorekisteriltä, joka on määrä ottaa käyttöön ensi vuonna, odotetaan paljon. Varmaankin se yksinkertaistaa monissa tapauksissa tuloista riippuvien tukien hakemista ja myöntämistä. Ajantasaiset palkkatiedot tulevat automaattisesti mm. Kelan tietoon tukihakemuksia varten. Liikaa ei pidä kuitenkaan odottaa. Brittien esimerkki viittaa siihen, että tällainen systeemi ei ole virheetön. Systeemiin syötetyt palkkatiedot voivat olla virheellisiä tai puutteellisia, ja tiedot voivat olla sittenkin myöhässä. Viranomaiset joutuvat setvimään manuaalisesti suurta joukkoa virheellisiä tai epätäydellisiä tietoja (8). Myös kokemus toimeentulotuen siirtämisestä Kelaan viittaa siihen, että todellisuus voi olla monimutkaisempi kuin paperilla oletetaan.

PERTTI HONKANEN

Liite. Esimerkki peruspäivärahan ja asumistuen yhdistämisestä.

Oletetaan Helsingissä yksin asuva työtön, jonka asunnon vuokra on 600 euroa kuukaudessa. Peruspäiväraha sovitellaan palkkatulon mukaan. Jos palkka on alle 300 euroa, se ei vaikutatyöttömyyspäivärahaan. Sen ylittävästä palkasta 50 prosenttia vähentää työttömyyspäivärahaa. Myös asumistuessa on nyt 300 euron raja, jota pienempi työtulo ei vähennä asumistukea. Täysi asumistuki on peruspäivärahan saajalla tässä tapauksessa 406,40 euroa kuukaudessa ja se pienenee asumistuen omavastuukaavan mukaisesti kun tulot kasvavat. Oheisten kuvioiden ”nykytilanne” kuvaa nykyisen lainsäädännön vaikutusta. Jos palkka on välillä 1 400 – 1 700 euroa, henkilön tulot eivät juuri nouse; palkan efektiivinen marginaaliveroaste on lähes 90 prosenttia.

Kokeilu-esimerkissä työmarkkinatuki ja asumistuki sidotaan toisiinsa seuraavasti. Kun palkkatulo ylittää 300 euroa, työmarkkinatuen ja asumistuen yhteissummaa pienennetään samalla tavalla kuin työmarkkinatukea nyt: puolet palkkatulon lisäyksestä vähentää tätä yhteissummaa. Tämä yhteissumma jaetaan veronalaiseksi päivärahaksi ja verottomaksi asumistueksi samassa suhteessa kuin ne alun perin olivat alle 300 euron palkkatuloilla. Nyt nähdään, että henkilön nettotulot nousevat tasaisemmin kuin nykytilanteessa eikä 90 prosentin efektiivisiä marginaaliveroasteita synny muuten kuin palkkatulojen ollessa noin 1 200 euroa kuukaudessa. Työttömyyspäiväraha ja asumistuki poistuvat henkilön tuloista samalla palkkatasolla, eikä eri aikaan, kuten nykytilanteessa. Toisaalta suuremmilla yli 1 700 euron palkkatasoilla efektiiviset marginaaliveroasteet nousevat. Jos tuloharkintaa loivennetaan, kannustinongelma siirtyy helposti aikaisempaa korkeammille tulotasoille. Nähdään myös, että toimeentulotukea ei voi kokonaan välttää, jos henkilö on pelkästään perusturvan varassa. 

Efektiivisellä marginaaliveroasteella tarkoitetaan verotuksen ja etuuksien pienentymisen yhteisvaikutusta työtulojen kasvaessa. Jos esimerkiksi työtulojen kasvaessa 100 eurolla verot lisääntyvät 30 eurolla ja sosiaaliset tulonsiirrot supistuvat  30 eurolla, efektiivinen marginaaliveroaste on (30 + 30)/100 = 60 %.

Laskelmassa on sovellettu keskimääräistä kunnallisveroprosenttia ja vuoden 2018 lainsäädäntöä. Palkkatyö oletetaan sellaiseksi osa-aikatyöksi, joka oikeuttaa soviteltuun työttömyyspäivärahaan.

Tämä esimerkki koskee vain yksin asuvaa työtöntä. Sitä voisi soveltaa myös yksinhuoltajaan. Jos sen sijaan kyse on puolisoista, asetelma muodostuu mutkikkaammaksi, koska asumistuessa pitäisi ottaa huomioon kummankin puolison tulojen muutokset.

Viitteitä

(1) Maanselkä. Asmo: Sosiaaliturvan yleisavain. EVA-analyysi 64. 25.9.2018

(2) Millar, Jane & Bennett, Fran: Universal Credit: Assumptions, Contradictions and Virtual Reality. Social Policy & Society (2017) 16:2, 169–182

(3) https://tem.fi/kysymyksia-ja-vastauksia-omatoimisen-tyonhaun-velvoitteista

(4) Kela. Tilastokatsaus 4.4.2018.  https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/233910/Opintotuen_saajien_tulot_vuonna_2016_ja_vuoteen_2016_kohdistunut_tulovalvonta.pdf?sequence=1&isAllowed=y

(5) Kiesiläinen, Mikko: Tuetaan ihmisiä, ei seiniä. Sosiaalivakuutus 2018/1.

(6) Eerola, Essi & Saarimaa, Tuukka: Who Benefits from Public Housing. VATT Working Papers 68. Valtion taloudellinen tutkimuskeskus. Helsinki 2015

(7) Asumisen kallis lasku. Sosiaalivaikuutus 4/2016: Hypon toimitusjohtajan Ari Paunan mielestä kaikki asumisen tuet pitäisi poistaa asteittain seuraavien 15─-20 vuoden aikana.

(8) Statement on Visit to the United Kingdom, by Professor Philip Alston, United Nations Special Rapporteur on extreme poverty and human rights
London, 16 November 2018

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s