Valeuutisia ja vaikuttamista

Silloin tällöin ostan  Akateemisesta kirjakaupasta Le Monde diplomatiquen uusimman numeron. Kahdesta syystä. Ensinnäkin lehti on korkeatasoinen ja kriittinen kansainvälistä politiikkaa ja osin talouttakin seuraava aikakausjulkaisu. Toinen syy siihen on ranskan kielen ymmärtämisen harjoittelu.

Viimeksi ostamassani huhtikuun numerossa huomiotani herätti artikkeli ”1900-luvun lopun karkein uutisankka”, Le plus gros bobard de la fin du XXe siécle. (Kirjoitus on luettavissa myös lehden nettiversiossa https://www.monde-diplomatique.fr/2019/04/HALIMI/59723)

Meitä suomalaisia on viime aikoina varoitettu ”vaalivaikuttamisesta” ja ”valeuutisista”. On annettu ymmärtää, joko suoraan tai rivien välistä, että tällaista vaikuttamista ja tällaisia uutisia tulee meille erityisesti Venäjältä. Toistaiseksi en ole nähnyt analyysia, miten esimerkiksi tämän kevään eduskuntavaaleja tai eurovaaleja tällaiset uutiset tai tällainen ”vaikuttaminen” olisivat häirinneet. Enemmänkin olen havainnut puhtaasti kotimaista ”vaalivaikuttamista”.

Ehkäpä Le Monde diplomatiquen artikkeli on avuksi tämän ilmiön ymmärtämisessä? Le Monde diplomatiquen juttu liittyy kuitenkin koko lailla toiseen asiaan: USA:n ja sen Nato-liittolaisten pommituksiin Jugoslaviassa keväällä 1999, melko tarkkaan 20 vuotta sitten. Pommitukset alkoivat 24. huhtikuuta 1999, mikä on aasinsiltana aiheen käsittelemiseen 20 vuotta myöhemmin, huhtikuussa 2019.

Kirjoituksessa muistutetaan, että Naton pommituksia puolusteltiin sittemmin liioitteleviksi, harhaanjohtaviksi tai suurelta osin keksityiksikin osoittautuneilla väitteillä. Puhuttiin Kosovon albaanien joutumisesta ”kansanmurhan” kohteeksi, jopa 100 000 tai 500 000 albaanin tappamisesta ja Auschwitzin mieleen tuovista ruumiiden polttouuneista. Serbien väitettiin pelaavan potkupalloa surmattujen albaanien irti leikatuilla päillä. Tällaisia väitteitä levitti mm. Saksan puolustusministeri Rudolf Scharping (SPD), joka perusteli Saksan osallistumista pommituksiin Belgradissa ja ensimmäisen kerran sotaoperaatioon Euroopassa toisen maailmansodan jälkeen.

Yksi lehdistössä ja julkisuudessa kiertäneistä väitteistä koski asiakirjaa, jonka mukaan Serbian johto oli suunnitellut ”Hevosenkengäksi” nimetyn operaation Kosovon etniseksi puhdistamiseksi. Sen nosti esille mm. Saksan ulkoministeri Joschka Fischer (vihreät). Myöhemmin osoittautui, että tämä asiakirja oli Bulgarian tiedustelupalvelussa laadittu väärennös. Siitä kertoi Der Spiegel 10.1.2000. Bulgaria pyrki silloin Naton jäseneksi ja tällainen ”apu” oli ilmeisesti tarkoitettu edesauttamaan hanketta.

Samoin osoittautui perättömäksi väite, että Kosovon pääkaupungin Pristinan stadion olisi muutettu keskitysleiriksi. Myös erinäiset yksittäisiä joukkomurhia koskeneet väitteet olivat harhaanjohtavia tai liioiteltuja.

Helsingin Sanomien juttuarkiston melko ylimalkainen selaaminen osoittaa, että tällaiset väitteet levisivät myös Suomen lehdistössä. Saksan puolustusministerin Scharpingin väitteitä keskitysleireistä toistettiin 1.4.1999. Operaatio ”Hevosenkengästä” HS kertoi 16.4.1999. USA:n puolustusministerin kerrottiin epäilevän, että jopa 100 000 albaanimiestä on tapettu (HS 17.5.1999).

Naton pommituksia Jugoslaviassa ei kaikkialla hyväksytty kakistelematta. Pommituksilla ei ollut YK:n mandaattia. Kosovon sota oli kyllä verinen, mutta sota ei kohdistunut mitään Nato-maata vastaan eikä minkään Nato-maan turvallisuus ollut sodan vuoksi ainakaan välittömästi uhattuna. Saksassa muistutettiin, että Hitlerin Saksa pommitti Belgradia vuonna 1941. Nyt pommitukset yritettiin oikeuttaa puhumalla albaanien ”kansanmurhasta” ja kuvaamalla pommituksia ”humanitaariseksi interventioksi” siitä huolimatta, että nekin aiheuttivat lisää siviiliuhreja. Erilaiset liioittelevat väitteet ja huhut serbien tekemistä julmuuksista palvelivat tarkoitusta. Niitä levittivät albaanitahot, poliitikot, sotilasjohtajat ja media toisiaan ruokkien.

Kriittisemmät julkaisut kuten Der Spiegel kiinnittivät huomiota tällaisiin harhauttaviin tai suorastaan valheellisiin väitteisiin jo melko varhaisessa vaiheessa. Wall Street Journal julkaisi vuoden 1999 lopussa kirjoituksen ”Despite Tales, the War in Kosovo Was Savage, but Wasn’t Genocide” (Wall Street Journal 31.12.1999). Siinäkin oiotaan erilaisia väitteitä keskistysleireistä, polttouuneista ym. Vastaavanlaista kriittistä aineistoa löytyy internettiä selaamalla toki enemmänkin, esimerkiksi Saksan televisioyhtiön ARD:n dokumentti puolustusministeri Scharpingin väitteistä ”Enthüllungen eines Insiders – Scharpings Propaganda im Kosovo-Krieg”.

Nyt tiedetään myös, että Jugoslavian pommitusten alettua USA:n presidentti Clinton perusti International Public Information -nimisen yhteistyöelimen (IPI). Sen tehtävänä oli koordinoida USA:n pyrkimyksiä ”politiikkansa myymiseksi” Kosovon sodan ja myös Haitin tapahtumien yhteydessä. Yhteistyöelimeen koottiin väkeä eri ministeriöistä sekä CIA:sta ja FBI:stä. Tehtävänä oli vaikuttaa ”ulkomaiseen yleisöön” ja ulkomaisiin hallituksiin USA:n ulkopolitiikan tukemiseksi, ”to influence the emotions, motives, objective reasoning and ultimately the behavior of foreign governments, organizations, groups and individuals.”

Presidentin direktiivi on luettavissa USA:n tiedemiesjärjestön (Federation of American Scientists, FAS) sivustossa. Pyrkimys tällaiseen ”vaikuttamiseen” ei ole tietenkään missään määrin yllättävää, kun kyse on suurvallan sotilasoperaatiosta. Mielenkiintoista on vain siitä kertovan virallisen dokumentin löytyminen. (Ks. https://fas.org/irp/offdocs/pdd/pdd-68.htm)

Korostan, että tällä kirjoituksella en sinänsä ota mitään kantaa Jugoslavian ja Kosovon sotatoimiin ja niihin liittyviin oikeudellisiin ja poliittisiin kysymyksiin, saati että vähättelisin sodassa todellisuudessa tapahtuneita Serbian armeijan julmuuksia, rikoksia ja laittomuuksia. Voi olla kiistanalaista, missä määrin termi ”kansanmurha” sopii kuvaamaan serbien silloista toimintaa. Otan Kosovon sodan vain esimerkiksi ”valeuutisista”. Tarkoitus ei ole myöskään väittää, että valeuutiset liittyisivät vain USA:n ja Naton toimintaan. Tunnettu sanonta on, että sodissa totuus on ensimmäinen uhri. Usein viitataan Winston Churchillin kyyniseen toteamukseen, jonka mukaan sodassa totuus on niin arvokas asia, että se tarvitsee henkivartijoikseen valheita.

Joka tapauksessa on tärkeä huomata, että valeuutisten ja todellisten uutisten erottaminen toisistaan voi olla vaikeata. Usein tarvitaan tutkimustyötä sekä paljon kriittistä ja tutkivaa journalismia, joka ehkä selvittää totuuden vasta vuosien päästä. Ja sen vuoksi tarvitaan sellaisia lehtiä kuin Le Monde diplomatique.

PERTTI HONKANEN

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s