Työllisyysaste on kohonnut, mutta työttömiä on yhä enemmän kuin finanssikriisin edellä

Suomen talouspolitiikassa ja talouspoliittisessa retoriikassa on viime vuosina korostettu työllisyysastetta ja sen korottamista. Sitä taasen perusteellaan ensisijaisesti eläkkeiden rahoittamisella ja niin sanotun kestävyysvajeen poistamisella. Työllisyysaste merkitsee työllisten osuutta työikäisestä väestöstä, jolla yleensä tarkoitetaan 15–64-vuotiaita.

Työllisyysastetta korostettaessa työttömyyden vähentäminen ja töiden takaaminen työttömille jää tavoitteissa usein taka-alalle. Työttömyyttä ei nähdä asiana, joka tuottaa työttömille ja työttömien perheille ongelmia ja vaikeuksia. Sen sijaan sellainen puhe, jossa työttömyys tavalla tai toisella nähdään työttömien omaksi syyksi, on yleistynyt. Aktiivimallin puolustajien puheissa on usein tällaisia sävyjä. Juhana Vartiainen on muotoillut, että yleisten tasapainomallien oletus työttömyydestä työttömien itsensä rationaalisten valintojen tuloksena ei ”ehkä ole niin järjenvastainen kuin mitä ensi näkemältä voisi kuvitella” (1).

Työllisyysasteen kohoaminen johtaa yleensä tietenkin myös työttömyyden vähentämiseen, mutta sama asia ne eivät ole. Työllisyysastetta voidaan yrittää korottaa myös vaikkapa opiskeluaikoja lyhentämällä, lastenhoitovapaita rajoittamalla tai eläkeoikeuksia supistamalla. Työvoiman ulkopuolella olevista väestöryhmistä voidaan yrittää siirtää työllisten joukkoon ihmisiä, ilman että muutoksella on välttämättä vaikutusta työttömyyslukuihin.

Jos tutkitaan hallitusohjelmia, retoriikka on tässä suhteessa muuttunut merkittävästi vuosien saatosta. Aikanaan 1940-luvulta lähtien tehtiin hallitusohjelmia, jossa luvattiin täystyöllisyyttä. Paasion ja Koiviston hallitusten ohjelmissa 1960-luvulla tavoitteena oli jopa työttömyyden poistaminen. (2)

Työllisyysasteen korottaminen tuli hallitusohjelman tavoitteeksi luultavasti ensimmäisen kerran Lipposen toisen hallituksen ohjelmassa 1999.

Sipilän hallituksen ohjelma on esimerkki ohjelmasta, jossa työllisyysasteesta on asetettu numerollinen tavoite. ”Työllisyysaste on nostettu 72 prosenttiin ja työllisten määrä on vahvistunut 110 000 henkilöllä”, luki ohjelmassa vuonna 2015, kun hallituskauden odotettavissa olevia tuloksia kuvattiin. Edellistä hallitusta voidaan onnitella siitä, että se saavutti nämä tavoitteet.  Yleisemmin käytetyn mittarin mukaan työllisyysaste on nyt myös korkeampi kuin ennen finanssikriisiä vuonna 2008. Kuvassa 1 on esitetty työllisyysasteen kehitys kahdella mittarilla 1997–2019.

Huonommin kävi esimerkiksi Lipposen ensimmäiselle hallitukselle, joka myös esitti numerollisia tavoitteita. Vuonna 1995 esitetty lupaus työttömyyden puolittamisesta vaalikauden aikana ei toteutunut. Se olisi edellyttänyt, että hallituksen lopettaessa toimikautensa vuonna 1999 työttömiä työnhakijoita olisi ollut noin 230 000. Siihen lukemaan päästiin vasta seitsemän vuotta myöhemmin vuonna 2006.

Kuva 1. Työllisyysaste Tilastokeskuksen mittareiden mukaisesti

Työllisyysastetavoitteen ja työttömyyden suhdetta kannattaa silmäillä tarkemmin. Jos verrataan vaikkapa uusimpia työllisyys- ja työttömyyslukuja finanssikriisiä edeltäneisiin vuoden 2008 lukuihin, asetelma on mielenkiintoinen. Työllisyysaste 15–64-vuotialla on jopa korkeampi kuin 11 vuotta sitten, mutta työttömiä on silti enemmän. Oheisessa taulukossa 1 on verrattu erilaisia työttömyyslukuja vuoden 2008 ja vuoden 2019 toisella neljänneksellä. Myös vertailu työllisten ja työtuntien määrästä esitetään.

Työttömiä enemmän kuin ennen finanssikriisiä

Nähdään, että työttömiä on kaikilla mittareilla mitaten enemmän kuin 11 vuotta sitten. Työttömyysturvaetuuksia saaneita on jopa 85 000 enemmän. Tilastokeskuksen tilastoissa työttömiä, piilotyöttömiä ja alityöllisiä on yhteensä 100 000 enemmän kuin 11 vuotta aikaisemmin.

Taulukko 1

Uuden hallituksen ohjelmassa korostuu jälleen työllisyysasteen korottaminen. Numerollinen tavoite on 75 prosenttia, jolla tarkoitetaan työllisten osuutta 15–64-vuotiaasta väestöstä. Mutta ohjelmassa on myös tavoite työttömyyden alentamiselle. Työttömyys, Tilastokeskuksen määritelmin mitaten, olisi alennettava 4,8 prosenttiin vuoteen 2023 mennessä. Viime vuonna työttömyysaste oli 7,5 prosenttia. Tämän kaiken sanotaan merkitsevän 60 000 työpaikan lisäystä vuoden 2023 loppuun mennessä.

Eniten käytetty työllisyysasteen mittari on hieman vanhanaikainen, koska nykyisin työuran ei voi olettaa alkavan 15 vuoden iässä. Tavanomainen työllisyysasteen mittari ei myöskään ota huomioon työtuntien määrää. Jos työllisyysasteeseen laskettu työ on enenevältä osin osa-aikatyötä, työllisyysasteen kasvusta voidaan saada harhaanjohtava kuva. Tilastokeskuksen mukaan työtunnit ovatkin vähentyneet 11 vuodessa, vaikka työllisyys on lisääntynyt verrattaessa vuosien 2008 ja 2019 toisen neljänneksen lukuja ja 15–64-vuotiaiden työllisyysaste on noussut. (Taulukko 1). Voidaan siis sanoa, että työllisyysasteen kasvuluvuissa on jonkin verran hötöä. Työtuntien vähennys vastaa noin 100 000 henkilön työpanosta, jos lähtökohdaksi otetaan työtuntien määrä työllistä kohden toisella neljänneksellä 2008.

Uudessa hallitusohjelmassa on tässä suhteessa aiheellinen täsmennys: ”Työllisyyden kehitystä seurataan hienojakoisemmilla mittareilla. Työllisyysasteen tarkastelussa käytetään rinnakkain myös 20–69-vuotiaille laskettua työllisyysastetta. Työllisyyden kehityksen arvioinnissa tarkastellaan tehtyjen työtuntien määrää, kokoaikatyöksi muutettua työllisyysastetta, työsuhteiden tyyppiä ja niiden laatua. Tavoitteena on, että syntyvät työpaikat ovat laadukkaita ja toimeentulon turvaavia.”

Kuva 2. Työttömyys, piilotyöttömyys ja alityöllisyys Tilastokeskuksen mukaan 1997–2019.

 

Hallitusohjelmassa sanotaan myös:” Uudistukset toteutetaan tavoilla, jotka lisäävät luottamusta ja osallisuutta ja vähentävät ihmisten epävarmuutta työstä ja toimeentulosta koko Suomessa. Tavoitteena on, että uudistukset vahvistavat mahdollisuuksien tasa-arvoa ja edistävät siten sosiaalista liikkuvuutta.”

Hallitusohjelman linjanvedot  työllisyyspolitiikassa ovat mielestäni positiivisia ja niille on syytä toivottaa menestystä. Samalla on nähtävä, että maailmantalouden muutokset voivat merkittävästi vaikuttaa siihen, miten tavoitteiden saavuttamisessa onnistutaan ja että tulevat budjetit ja lainsäädäntöhankkeet ratkaisevat paljon.

PERTTI HONKANEN

Viitteet:

(1) Vartiainen, Juhana: Suomalaisen talousajattelun kritiikki. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava 2019

(1) Tarkastelen lisensiaattityössäni tarkemmin mitä eri hallitusohjelmissa 1945–2000 sanotaan työllisyydestä ja työttömyydestä. Ks. Pertti Honkanen: Kilometritehdas. Työttömyys, talousteoriat ja hyvinvointivaltio. Sosiaalipolitiikan lisensiaattitutkimus. Helsingin yliopiston valtiotieteellinen tiedekunta 2000. s. 27–31

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s