Luettua: vaikuttamista lännestä

Marek Fields: Lännestä tuulee. Britannian ja Yhdysvaltojen propaganda kylmän sodan Suomessa. Helsinki: Art House 2019. 376 s.

”Suomettunut Suomi”, jossa vallitsi ankara itsesensuuri ja jossa Neuvostoliitosta ei saanut puhua pahaa – tällainen kuva luodaan nykyisin melko usein sotienjälkeisen ajan Suomesta. Noita aikoja elänyt kylläkin muistaa, että kuva on vähintäänkin yksipuolinen. Erilaista ”infosotaa”, jossa esitettiin erilaisia vastakkaisia näkemyksiä maailmantilanteesta, Neuvostoliitosta, sosialismista tai Suomen ja Neuvostoliiton suhteista, käytiin Suomessa toki silloinkin.

Marek Fieldsin kirja, joka perustuu tekijän väitöskirjaan vuodelta 2015, tuo tähän arviointiin lisää vankkaa asiatietoa. Hän käsittelee Iso-Britannian ja Yhdysvaltojen propagandaa Suomessa kylmän sodan aikana. Tutkimus nojautuu laajaan arkistoaineistoon USA:sta, Iso-Britanniasta ja Suomesta muun lähdeaineiston ohella.

Kirjassa käydään melko tarkkaan läpi läntisen propagandan eri muodot ja sen eri vaiheet sotien päättymisestä alkaen 1970-luvulle asti. Pääpaino on kuitenkin aikaisemmassa, erityisesti 1950-luvun kehityksessä.

Läntisellä propagandalla ja vaikuttamisella oli monta eri muotoa. Aikanaan radiolähetykset olivat keskeisiä. Brittien yleisradioyhtiön BBC:n suomenkieliset lähetykset jatkuivat vuoteen 1997 asti. Voice of America sen sijaan lähetti suomenkielisiä ohjelmia vain pari vuotta, vuosina 1951–53.

Radiolähetysten rinnalla Iso-Britannia ja USA kehittivät propagandaa muissa muodoissa: lehdistölle lähetettävillä artikkeleilla ja tausta-aineistoilla, kulttuuritapahtumien avulla, elokuvilla ym. Keskeisiä toimijoita olivat Helsingissä sijaitseva British Council sekä myöhemmin perustettu United States Information Servicen (USIS) paikallinen toimisto ja kirjasto. Propagandatarpeita palveli myös erilainen opiskelija-, asiantuntija- ja kulttuurivaihto. USA:n kohdalla keskeinen menetelmä oli ns. ASLA-.ja Fulbright-stipendien myöntäminen suomalaisille opiskelijoille sekä eri alojen vaikuttajille.

Osa tästä toiminnasta, jota kirjoittaja kutsuu propagandaksi, saattoi vaikuttaa harmittomalta tiedotus- ja kulttuuritoiminnalta. Taustalla oli kuitenkin poliittinen ohjaus, jossa toiminnan tavoitteet ja puitteet määritteli mm. Ison-Britannian ulkoministeriö, Foreign Office. Osa operaatioista tapahtui tiedustelupalvelujen, CIA:n ja MI6:n ohjauksessa ja rahoituksessa. Kirjassa mainitaan CIA:n osallistuminen mm. operaatioihin, joilla vahvistettiin oikeistososialidemokraattien asemaa ammattiyhdistysliikkeessä. Brittien toimintaa ohjasi myös Foreign Officen salainen kommunismin vastaisen toiminnan yksikkö Information Research Department (IRD).

CIA:lla oli niin suuri rooli etenkin kulttuuriin liittyvässä toiminnassa kylmän sodan aikana, että ”sen voidaan katsoa toimineen Yhdysvaltojen tosiasiallisena kulttuuriministeriönä”, kirjoittaa Marek Fields.

Kirjassa toistuu monessa kohdin läntistä propagandaa Suomessa kohdannut dilemma. Liian räikeä tai aggressiivinen propaganda-aineisto kohtasi Suomessa vastarintaa. Monet tahot, joihin yritettiin vaikuttaa, tukivat kuitenkin Suomen virallista ulkopolitiikkaa, jossa vältettiin Neuvostoliiton ärsyttämistä ja pidettiin tärkeänä hyviä suhteita itäiseen naapuriin. Eri yhteyksissä havaittiin, että ”pehmeämpi” suhtautuminen toimisi paremmin. Siten paljon painoa sai esimerkiksi amerikkalaisen elämäntavan ja elintason propagoiminen. Toisaalta liian ”pehmeissäkin” aineistoissa saattoi olla oma ongelmansa. Yhdessä vaiheessa BBC:ssä havaittiin että ”brittiläistä luontoa ja posliinintuotantoa esittelevien puheohjelmien ei enää katsottu tuottavan toivottua reaktiota”.

Läntisissä vaikutusyrityksissä erityisenä kohteena 1950-luvulla olivat sosialidemokraatit. Kokoomukseen ja RKP:hen vaikuttaminen katsottiin usein tarpeettomaksi. Maalaisliittoa oli yleensä vaikea lähestyä. Sen sijaan sosdemien oikeistosiipi oli altis yhteistyölle, joka merkitsi mm. lännessä tuotettujen lehtiartikkeleiden ja aineistojen levittämistä ja julkaisemista puolueen lehdissä. ”Sosialidemokraattien arveltiin olevan avainasemassa kommunismin vastustamisessa ja tarjoavan hyödyllistä tiedusteluaineistoa”. Yksi tähän liittyviä operaatioita oli ay-väelle suunnatun Aikamme-lehden julkaiseminen vuosina 1952–1957. Erikoinen tapaus on myös Haukiputaalle 1950-luvulla CIA-rahalla perustettu ”työväeninstituutti”.

Myöhemmin 1960-luvulla, kun SDP muutti ulkopoliittista linjaansa, läntiset yhteydet painottuivat enemmän oikeistoon. Mm. enemmänkin marginaalissa olleet Tuure Junnila ja Georg C. Ehrnrooth mainitaan.

Kirjoittaja kuvaa tapahtumia melko viileästi sen enempää niitä kaunistelematta kuin kauhistelemattakaan. Hän ei esimerkiksi väitä, että läntinen tiedonvälitys olisi ollut objektiivista vastapainona idän propagandalle. Esim. BBC:n ohjelmissa ei ”esitetty suoranaisia valheita vaan ennemmin käytettiin faktoja valikoiden”. Toisessa yhteydessä hän kirjoittaa ”muokatun totuuden” levittämisestä. Hän muistuttaa myös propagandatoiminnan yhteydestä ”psykologiseen sodankäyntiin”, joka oli yksi kylmän sodan aikana lännessä omaksuttu toimintamuoto ja käsite.

Kirjaa voi suositella Suomen historiasta kiinnostuneille. Se auttaa myös orientoitumaan nykyisessä infosota- ja kybervaikuttamiskeskustelussa.

PERTTI HONKANEN

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s