Kangasharju, talouskuri ja toisinajattelijat

Taloustutkimuksesta käytiin pari viikkoa sitten kiivas väittely. Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo sanoi Ylen kolumnissa, että Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan veropoliittisia suosituksissa ”kyse on eliitin etujen lobbaamisesta, joka verhotaan tutkimusasiantuntemuksen valepukuun”. Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju kimpaantui, ja kuvasi Etlan sivuilla Hiilamon väitteitä loukkaaviksi, valheellisiksi ja pöyristyttäviksi.

Hiilamo kommentoi kolumnissaan erityisesti Etlan tammikuussa julkaisemaa Suomen pelastuspakettia, joka on Suomen hallitukselle osoitettu 16-sivuinen muistio. Se julkaistiin kahdeksanhenkisen työryhmän tuotoksena. Työryhmään kuului myös Aki Kangasharju.

Työryhmän esityksissä herättää huomiota erityisesti yhtiöiden ja suurituloisten kannalta erittäin antelias verolinjaus. Yhteisöveroa tulisi alentaa 5 prosenttiyksiköllä. Listaamattomien yhtiöiden osinkoverohelpotuksista tulisi tehdä vielä nykyistä runsaampia. Ja kaiken lisäksi ansiotulojen korkeinta marginaaliverokantaa tulisi alentaa 10 prosenttiyksikköä.

Yhteisöveroa on vuoden 2000 jälkeen alennettu jo kolme kertaa: ensin 29 prosentista 26 prosenttiin, sitten 24,5 prosenttiin ja lopulta 20 prosenttiin. Nyt ETLAn työryhmän mielestä olisi aika päättää taas uudesta alennuksesta, tavoitteena 15 prosentin verokanta. Lisäksi työryhmän muistiossa toivotaan lisää ”verokannustimia” investoinneille. Sillä viitataan esimerkiksi edullisempiin kiinteän pääoman poisto-oikeuksiin.

Valtavirtataloustieteen veroajattelussa yksi lempiteemoja on verotuksen neutraalisuus: verotuksen pitäisi mahdollisimman tasapuolisesti kohdella eri verovelvollisia eikä sillä pitäisi vaikuttaa verovelvollisten käyttäytymiseen. Muuten tulkitaan helposti, että verojärjestelmä vääristää kilpailua. Kun tulee puhe yhtiöille tai suurituloisille annettavista verohelpotuksista, tämä neutraalisuusvaatimus herkästi unohdetaan. Näin näyttää käyvän myös ETLAn työryhmän veropohdinnoissa. Ei riittäisi, että yhtiöiden verokantaa alennetaan, vaan entistä anteliaimmilla vähennysoikeuksilla myös kannustettaisiin yhtiöitä investointeihin tai tutkimukseen ja tuotekehittelyyn.

Toisena kohtana ETLAn vero-ohjelmassa on pääomatuloverotuksen ja erityisesti listaamattomien yritysten osinkoverotuksen keventäminen. Ilman tarkempia lähteitä muistiossa väitetään, että Suomessa pääomatulojen verotus on ”verrokkimaiden kireimpiin kuuluva”. Näin sivuutetaan se tosiasia, että pääomatulojen verotus on suurten ansiotulojen verotusta keveämpää ja että erityisesti osinkotuloja suositaan pääomatuloverotuksessa.

Listaamattomien yritysten osinkojen verotuksessa on suuri aukko. Siltä osin kuin osinkotuotto alittaa 8 prosenttia osakkeen laskennallisesta arvosta ja lisäksi 150 000 euron rajan, siitä vain 25 prosenttia on veronalaista. Se merkitsee käytännössä useimmiten 7,5 prosentin verokantaa. Näiden rajojen ylittävästä osuudesta vähintään 15 tai 25 prosenttia on verotonta tuloa riippuen siitä, katsotaanko se pääomatuloksia vai ansiotuloksi.

Verohallinnon uusimmista tilastoista nähdään, että vuonna 2022 luonnollisille henkilöille maksettiin Suomessa listaamattomien yhtiöiden osinkoja 4 358 miljoonaa euroa. Tästä summasta yli puolet, 2 355 miljoonaa euroa oli saajilleen verotonta tuloa. Näistä verottomista osinkotuloista lähes kolme neljäsosaa keskittyi henkilöille, joiden kokonaistulot verovuoden aikana olivat vähintään 100 000 euroa. Oheinen kuva selvittää sitä, miten veroetu painottuu hyvätuloisille. Kyse on siis varsin merkittävästä veroedusta, joka kohdistuu pääosin hyvä- ja suurituloisille henkilöille.

Kuva. Listaamattomien yritysten verottomien osinkojen saajien lukumäärän (sininen käyrä) ja verottoman edun (punaiset pylväät) jakautuminen kokonaistulon luokkien mukaan 2022. Lähde: Verohallinnon tilastot

ETLAn työryhmän mielestä näinkään hövelit verohelpotukset eivät riitä, vaan listaamattomien yhtiöiden osinkojen verotusta olisi edelleen kevennettävä, jopa siten, että 150 000 euron yläraja kevyesti verotetuilta tuloilta kokonaan poistetaan tai että osinkojen pääomatulo-osuus eli 8 prosentin tuoton alittava osuus säädettäisiin täysin verottomaksi.

Kolmantena radikaalina veropoliittisena kohtana ohjelmassa on ansiotuloverotuksen korkeimman marginaaliveroprosentin alentaminen 10 prosenttiyksiköllä. Se tarkoittaisi merkittävää veronalennusta kaikille hyvätuloisille palkansaajille ja yrittäjille, osin myös suurten eläkkeiden saajille. Jos tavoite toteutettaisiin nyt alentamalla valtion tuloveroasteikon ylin rajaveroprosentti 44:stä 34:ään, tämä tarkoittaisi tuntuvaa veronalennusta niille, joille veronalaiset ansiotulot tuloista tehtävien vähennysten jälkeen ylittävät 88 200 euroa vuodessa. Tämä nähdään valtion tuloveroasteikosta, jonka muuttaminen olisi yksinkertaisin keino toteuttaa ETLA:n työryhmän tavoite.

ETLAn työryhmän paperissa on joukko muitakin ehdotuksia, jotka ovat samassa linjassa, mutta eivät niin konkreettisesti muotoiltuja: julkisen vallan tehtävien vähentäminen, sääntelyn vähentäminen ym. Hyvätuloisten ja yhtiöiden verojen alennuksia kompensoitaisiin valtiolle mm. arvonlisäveroa korottamalla, mikä iskee suhteellisesti enemmän pienituloisiin.

ETLAn työryhmän veroehdotukset ovat joka tapauksessa räikeän yksipuolisia tilanteessa, jossa hallitus leikkaa rajusti työttömyysturvaa ja muuta pienituloisten sosiaaliturvaa. On myös lievästi sanoen vaikeata osoittaa, että hyvätuloisten runsaskätiset veronalennukset auttaisivat valtion velan vähentämisessä ja valtiontalouden tasapainottamisessa. Voi myös kysyä, miten työllisyyttä edistävät verohelpotukset niille, joilla jo on keskimääräistä paremmat työ- tai eläketulot. Jos kyse olisi esimerkiksi aloittaville yrityksille tai startup-yrityksille samoin kuin pienyrityksille suunnatuista räätälöidyistä verohelpotuksista, ne olisi helpompi ymmärtää.

”Talouskurin” puolustusta

Alussa mainittu Kangasharju julkaisi viime vuonna kirjan, joka on otsikoitu Talouden ilmestyskirjaksi (Docendo 2023, 303 sivua). Se on paljolti Orpon hallituksen ohjelman ja politiikan perustelua. Kangasharjun mielestä tarvitaan ehdottomasti ”talouskuria”. Valtion budjetti on tasapainotettava ja julkista velkaa on pienennettävä menoja leikkaamalla, ei veroja korottamalla. Erityisesti ansiosidonnaista työttömyysturvaa on syytä leikata. ”Pienet palkkaerot ovat omiaan hidastamaan tuottavuuskasvua” (s. 268), eli palkka- ja tuloeroja olisi hyvä kasvattaa. Julkisen sektorin tehtäviä Kangasharju vaatii vähennettäväksi valittaen, että nyt ongelmana ovat ”julkisen sektorin kaikille elämänaloille ulottamat lonkerot” (s. 35).

Viittaukset ns. julkisen valinnan teoriaan (public choice -koulukunta), Milton Friedmaniin ja Friedrich von Hayekiin sekä valitus julkisen sektorin eri elämänaloille ulottuvista lonkeroista kertovat kirjoittajan mieltymyksestä uusliberalistisen ajattelun lähtökohtiin.

Kangasharju on närkästynyt siitä, että tätä talouspoliittisen ajattelun niin sanottua valtavirtaa (tai pikemminkin uusliberalismia) silloin tällöin kyseenalaistetaan mediassa. Hän antaa ymmärtää, että kyse on ääriajattelusta, ja että julkisuudessa ”annetaan ääriajattelijoiden mellastaa” (s. 114). Hän mainitsee kirjassaan useita nuoremman polven tutkijoita ja ekonomisteja, jotka ovat esittäneet Kangasharjun mielestä virheellisiä ajatuksia: Patrizio Lainà, Antti Ronkainen, Jussi Ahokas, Lauri Holappa; Ilkka Kaukoranta ym. Myös vanhempaan ikäpolveen kuuluvat Sixten Korkman ja Jaakko Kiander saavat Kangasharjulta kritiikkiä ”tarkoitushakuisten” väitteiden esittämisestä. Kangasharjun mielestä on ”vaarallista, että toisinajattelijat saavat usein suhteettoman paljon näkyvyyttä” (s. 120). En ole tehnyt asiasta tutkimusta, mutta minun vaikutelmani on, että Kangasharju kyllä saa näkemyksilleen paljon enemmän julkisuutta kuin hänen mainitsemansa toisinajattelijat. Toisinajattelijoiden vaientaminen ei muutenkaan kuulosta kovin mukavalta idealta, kun historiaa ja lähihistoriaakin Euroopassa vähän miettii.

Itse pitäisin ETLAn työryhmän esittämiä ja Hiilamon kritisoimia veroesityksiä nykytilanteessa ”ääriajatteluna”. Ne ovat yksipuolisesti hyvätuloisia ja myös yrityksiä suosivia tilanteessa, jossa monia leikkauksia ja kiristyksiä kohdistetaan työttömiin ja pienituloisiin. Väitteitä siitä, että ne edistäisivät merkittävästi talouskasvua tai työllisyyttä, on vaikea uskoa. ETLA:n työryhmän muistiossa sitä ei ole ainakaan perusteltu. 

Työpaikkoja sosiaaliturvaleikkauksilla?

Kun sitten silmäillään Kangasharjun muita linjanvetoja, näyttää siltä, että hänen leikkausohjelmansa pelkistyy pitkälti työttömyysturvan, erityisesti ansiosidonnaisen työttömyysturvan leikkaamiseen. Kirjassaan hän viittaa erääseen kansainväliseen tutkimusjulkaisuun, jossa työmarkkinoita mallinnetaan olettamalla että ”kaikki työttömyys on vapaaehtoista” (s. 271). Niin sanotut kannustinloukut tuottavat tällaisten mallien mukaan ”vapaaehtoista” työttömyyttä, kun työtön ei etsi työtä ”liian hyvän” työttömyysturvan vuoksi.

Kangasharju ja ETLAn tutkija Päivi Puonti ovat julkaisseet vuonna 2022 muistion, jossa esitetään varsin suoraviivaisia näkemyksiä siitä, miten ansiosidonnaisen työttömyysturvan leikkaaminen lisäisi työllisyyttä.(1) ”Mitä enemmän työttömyysturvan ansio-osaa leikataan, sitä enemmän työllisyys paranee.” He esittävät laskelman, jonka mukaan ansiosidonnaisen työttömyysturvan poistaminen kokonaan lisäisi työllisyyttä 80 000 henkilöllä ja säästäisi julkisen sektorin menoja jopa 1,2 miljardia euroa. He tarjoavat myös hieman lievemmän ohjelman, jonka mukaan ansiosidonnaisen työttömyysturvan kesto lyhennettäisiin 400 päivästä 200 päivään, jolloin työllisyys paranisi 40 000 hengellä. Tätä ehdotusta Kangasharju mainostaa tuoreemmassa kirjassaan.(2)

Kukaan ei kiistäne, että työttömyysturvan taso ja muut ehdot vaikuttavat jossain määrin siihen, miten työtön toimii, miten voimaperäisesti hän etsii uutta työpaikkaa ja miten nopeasti hän lopulta työllistyy – jos työllistyy. Kuitenkin katsoisin, että työttömyyden selittäminen pääosin tai suurelta osin vapaaehtoiseksi työttömyydeksi, jonka sosiaaliturvan taso ja säännöt määrittelevät, on sangen yksipuolista, etten sanoisi ääriajattelua. Annetaan ymmärtää, että työmarkkinoiden ongelmat ovat vain työvoiman tarjonnassa, eivätkä lainkaan työvoiman kysynnässä. Sellaisessa selityksessä sivuutetaan talouden suhdannevaihtelut ja rakennemuutokset, globaalin talouden haasteet, uuden työpaikan löytämiseen liittyvät monet ongelmat ym. Sellaisiin tilastollisiin malleihin ja laskelmiin, jotka perustuvat hypoteesiin työttömyyden vapaaehtoisuudesta, on syytä suhtautua hyvin varovaisesti. Selvää on ainakin, että sellainen selitysmalli ei kerro sitä, miksi työtön alun perin joutuu työttömäksi.(3)

Lopuksi vielä hieman faktantarkistusta. Kangasharju kirjoittaa siitä, miten kymmenkunta vuotta sitten euroalue pelastettiin erilaisilla apupaketeilla ja talouskurilla. Hän puolustaa talouskurin oppia mm. siitä kirjan kirjoittaneen Mark Blythin ja tamperelaisen väitöskirjatutkijan Mikko Poutasen kritiikiltä. Talouskuripolitiikan tuloksista ja mielekkyydestä voidaan toki kiistellä, mutta faktoissa olisi hyvä pysyä. Kangasharju väittää, että EU:n, Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston ankaran talouskuriohjelman kohteeksi joutuneella ”Kreikalla menee nyt hyvin” (s. 66). On totta, että Kreikan talous on lopulta kääntynyt kasvuun, mutta vielä vuonna 2022 Kreikan bruttokansantuote oli reaalisesti noin 20 prosenttia pienempi kuin vuonna 2007 ennen finanssi- ja eurokriisiä. Talouskriisi, työttömyys ja talouskuri johti myös väestöpakoon. Vuonna 2022 Kreikan asukasluku oli 6 prosenttia eli noin 660 000 henkeä pienempi kuin vuonna 2010. Euroissa laskien Kreikan julkinen bruttovelka on asukasta kohden laskettuna samaa tasoa tai jopa hieman pienempi kuin Suomen (kuten Kangasharju kertoo), mutta suhteessa bruttokansantuotteeseen se on edelleen paljon suurempi.(4)

Talouskuriopin suosiota eivät ainakaan lisää sellaiset suositukset, joissa kuri kohdistetaan ensi sijassa työttömiin ja samaan aikaan suurituloisille ja jo hyvin työssä ja yrityselämässä menestyneille vaaditaan uusia verohelpotuksia.

PERTTI HONKANEN

Huomautuksia

(1). Päivi Puonti & Aki Kangasharju: Työnteon kannustimia voi parantaa tuloeroja kasvattamatta. ETLA-muistio 112. https://pub.etla.fi/ETLA-Muistio-Brief-112.pdf

(2). Rehellisyyden nimissä voidaan huomauttaa, että Puontin ja Kangasharjun muistiossa esitetty työttömyysturvan leikkausohjelma on hieman inhimillisempi kuin Orpon hallituksen leikkausohjelma. He esittävät, että ansioturvan leikkaamisella säästyviä varoja käytettäisiin huonommassa asemassa olevien työllisyyden ja tulojen turvaamiseen. Orpon hallitus sen sijaan leikkaa sekä ansiosidonnaista turvaa että pienituloisten muuta turvaa kuten asumistukea ja perusturvankin lapsikorotuksia.

(3) Tätä teemaa olen seikkaperäisemmin käsitellyt artikkelissani Kannustinloukku – työmarkkinoiden todellinen vai kuviteltu ongelma? Teoksessa Työllisyyskysymys. Toim. Jouko Kajanoja. Helsinki: Into Kustannus Oy 2018.

(4) Lähteinä tässä OECD:n ja Eurostatin tilastot.